Sarjassamme: Anulle sattuu ja tapahtuu
Okei. Kisoista ei tullu siis mitään minun osalta. Päätin torstaina etten aio osallistua kisoihin ja ilmotin siitä torstai-iltana salin johtajalle, masterille, sekä laitoin perjantaina viestiä omalle valmentajalle Solveigin puhelimesta, ja hän halus sitte vielä puhua minun kanssa. Jännitin ihan hirveästi puhelua ja mulla oli kauhea petturifiilis, koska ei ole minun tapa perua tuollasia tapahtumia, etenkään näin lyhyellä varotusajalla ku kisoihin oli enää viikko ja kaks päivää. Kävin perjantaina näyttämässä jalkaa ensin yliopiston terveyspisteellä ja net sano että minun pitää mennä lääkärille, joka on perustunu lihas+, muihin samankaltaisiin vaurioihin.
Heti valkulle viestin lähetettyä se alko soitella Solveigille, vaikka olin kirjottanu viestiin että käytän kaverin puhelinta (olen monesti ja heti ensitapaamisella sanonu ettei mulla ole omaa puhelinta). Solveig ilmotti että hän laittaa viestiä sitte ku olen lähettyvillä ni voi soittaa sitte.
Noh, soittihan se sitte, mutta siellä oliki ensin yks Andrew, amerikkalainen jätkä ja selitin sille, että kävin kouluterveydenhoitajalla ja net määräs minut käymään lääkärillä. Selitin myös saman, minkä valmentaja ties jo, että olin saanu vaurioita tuohon vasempaan jalkaa viime viikon torstaina sparrissa. Jalkahan oli niin kipeä etten melkein voinu kävellä perjantaina ja lauantainaki jouvuin pakottamaan itteni kävelemään että se lihas olis lähteny jotenki avautumaan.. Maanantaina menin treeneihin vaikka jalkaa hieman kiristi, mutta käveleminen suju jo ihan hyvin (ainaki tasasella maastolla). Meillä oli kuitenki sparria treenien loppuun ja yks jätkä potkas siihen pari kertaa ja taas sattu. Valkku kysy olenko ok ja en voinu ko näyttää jalkaa ja pudistaa päätä, koska siinä vaiheessa turhautti niin paljon tuon jalan takia että olis voinu pillahtaa itkuun.
Tiistaina menin kans treeneihin ja siellä ei ollu minun lisäksi ko joku korealainen poika. Tehin koko ajan valkun kans ja oli tosi rankkaa. Olin puotellu painoa jo reilu viikon ja mulla ei ollu energioita samalla tavalla ku aikasemmin treenatessa ja sen huomas. Koitin silti tehä parhaani mukaan, mutta jokanen polvi minkä tehin vasemmalla jalalla sattu hieman. Suoraan potkiminen oli suht. ok, mutta olin paljon hitaampi ja mietin tuota jalkaa koko ajan. Sanosinko että olis melkein ku tervassa olis tarponu. Ei oikein intoa tehä, jalka vaivas ja stressas. Lisäksi valmentaja ei kovin antanu tukea ko innoissani sanoin että aamupaino oli jopa 55,5kg ja tämä kysy että paljon se on nyt?... Kiitos luotosta.
Okei. Kisoista ei tullu siis mitään minun osalta. Päätin torstaina etten aio osallistua kisoihin ja ilmotin siitä torstai-iltana salin johtajalle, masterille, sekä laitoin perjantaina viestiä omalle valmentajalle Solveigin puhelimesta, ja hän halus sitte vielä puhua minun kanssa. Jännitin ihan hirveästi puhelua ja mulla oli kauhea petturifiilis, koska ei ole minun tapa perua tuollasia tapahtumia, etenkään näin lyhyellä varotusajalla ku kisoihin oli enää viikko ja kaks päivää. Kävin perjantaina näyttämässä jalkaa ensin yliopiston terveyspisteellä ja net sano että minun pitää mennä lääkärille, joka on perustunu lihas+, muihin samankaltaisiin vaurioihin.
Heti valkulle viestin lähetettyä se alko soitella Solveigille, vaikka olin kirjottanu viestiin että käytän kaverin puhelinta (olen monesti ja heti ensitapaamisella sanonu ettei mulla ole omaa puhelinta). Solveig ilmotti että hän laittaa viestiä sitte ku olen lähettyvillä ni voi soittaa sitte.
Noh, soittihan se sitte, mutta siellä oliki ensin yks Andrew, amerikkalainen jätkä ja selitin sille, että kävin kouluterveydenhoitajalla ja net määräs minut käymään lääkärillä. Selitin myös saman, minkä valmentaja ties jo, että olin saanu vaurioita tuohon vasempaan jalkaa viime viikon torstaina sparrissa. Jalkahan oli niin kipeä etten melkein voinu kävellä perjantaina ja lauantainaki jouvuin pakottamaan itteni kävelemään että se lihas olis lähteny jotenki avautumaan.. Maanantaina menin treeneihin vaikka jalkaa hieman kiristi, mutta käveleminen suju jo ihan hyvin (ainaki tasasella maastolla). Meillä oli kuitenki sparria treenien loppuun ja yks jätkä potkas siihen pari kertaa ja taas sattu. Valkku kysy olenko ok ja en voinu ko näyttää jalkaa ja pudistaa päätä, koska siinä vaiheessa turhautti niin paljon tuon jalan takia että olis voinu pillahtaa itkuun.
Tiistaina menin kans treeneihin ja siellä ei ollu minun lisäksi ko joku korealainen poika. Tehin koko ajan valkun kans ja oli tosi rankkaa. Olin puotellu painoa jo reilu viikon ja mulla ei ollu energioita samalla tavalla ku aikasemmin treenatessa ja sen huomas. Koitin silti tehä parhaani mukaan, mutta jokanen polvi minkä tehin vasemmalla jalalla sattu hieman. Suoraan potkiminen oli suht. ok, mutta olin paljon hitaampi ja mietin tuota jalkaa koko ajan. Sanosinko että olis melkein ku tervassa olis tarponu. Ei oikein intoa tehä, jalka vaivas ja stressas. Lisäksi valmentaja ei kovin antanu tukea ko innoissani sanoin että aamupaino oli jopa 55,5kg ja tämä kysy että paljon se on nyt?... Kiitos luotosta.
Mutta tosiaan palatakseni aiheeseen. Ilmotin etten aio osallistua rikkinäisen jalan kanssa. Voin myös tosi huonosti keskiviikkona ja torstaina. Menkat oli alkamassa ja hormonit varmasti heitteli, mutta mulla oli ke ja to ja vielä perjantaina kiitettävä päänsärky, mitä mulla ei yleensä ole. Lisäksi torstaina menin luentojen jälkeen petiin kolmeksi tunniksi(!), en nukkunu, mutta torkahtelin ja lepäilin. Nousin pariksi tunniksi ja aattelin että menen treeneihin, mutta olo oli niin zombi että päätin jäähä lepäämään. Makasin 2h lisää pedissä ja olo maatessa oli ihan hyvä, vaikkaki väsyny. Eipä siinä. Otin illalla pari särkylääkettä ja menin sänkyyn ysin ja kympin välillä ja nukahin jo joskus kympin tai yhentoista jälkeen ja nukuin hyvin. Ihan uskomattoman paljon unta ja lepoa ja silti perjantaina oli päänsärky, muttei oloa että olis levänny liikaa..
Huomasin siis, että tehin oikean päätöksen etten osallistu kisoihin. Siitä se soppa sitte alkoki.
Valkku soitelli pitkin perjantaipäivää Solveigin puhelimeen ja laitto viestiä sekä enkuksi, että koreaksi, vaikka ties että se ei ole minun puhelin. Myöhemmin olin jo käyny lääkärillä ja sain kolmen viikon lepojakson, kipulääkettä (tai jtn muuta lääkettä) ja korealaista fysioterapiaa jalkaan. Lääkäri kuvaski jalan ja siitä näky että se on turvonnu. En ite enää päällepäin huomaa sitä, mutta se vaurio onki sitte kait syvemmällä lihaksessa. Jalka on siis ok ku kävelen ja ei sitä päällepäin näe mitenkään että siihen sattus. Mutta jos mie istun "syvälle", että jalka koukistuu ni sattuu. Sama homma jos yrittää istua lattialle jalkojen päälle ni ei onnistu. Lihas kiristää ja sattuu ihan liikaa. Se terapia on semmosta, että saan kylmähoitoa ensin 20min ja sen jälkeen joku elektroniikkavempele lähettelee sähköimpulsseja lihakseen ja hieroo sitä tjt... Kyllä se jotain vaikuttaa, koska lihaksessa tuntuu aina joku jännä sen terapian jälkeen. Olen nyt käyny pari kertaa, eli eilen ja tänään ja menen ens tiistaina uuestaan.
Mutta palatakseni taas aiheeseen. Koska ajateltiin, että hyvän enkunkielen taitonen valmentaja ei tajua tätä asiaa ni laitettiin Solveigin kämppis, joka puhuu koreaa ni selvittämään sille, että kävin lääkärillä ja mitä sitte lääkärin lausunnossa luki. Mutta se ei silti uskonu sitä... Master olis halunnu tavata minut eilen ysin aikaan (illalla) ja viiä minut ite hyväksi kokemalleen lääkärille. Ensimmäiset asiat mitkä valkun ja masterin jutuissa on tullu esille on ollu: big problems if you don't fight and I have lost my record.
Sen jälkeen on sanottu, että ollaan huolissaan minun fyysisestä kunnosta. Mitä juttelin kavereitten kans ni ilmeisesti tässä hommassa on ollu jotain rahaa kiinni. Uskomatonta sinänsä, että joku korealainen oli perunu matsin paria päivää ennen minua, koska oli rikkonu kätensä ja tästä ei aiheutunu mtn ongelmaa, mutta ko ite peruin ni ihan uskomato haloo.
Mulla on ollu ihan järkyttävän paha mieli, ihan ko olisin joku petturi ja nyt lisäksi painostetaan ja höngitään niskaan. Olenhan mie nainen ja nuorempi mitä master ja ehkä valkku ni onhan se ehkä kova kolaus tässä kulttuurissa. Mie yritän ajatella miten ystävät sanonu, että ajattele ensin omaa terveyttä ja tee niinku itestä tuntuu hyvältä. Olenki saanu tosi paljon tukea ystäviltä<3 Kiitos paljon! Ilman teitä olisin varmaan saanu jonku paniikkikohtauksen asian kans ja pakottanu itteni matsaamaan, vaikka motivaatiota ei löyvy tällä hetkellä edes treenaamiseen.
Ajattelin kirjoittaa virallisen kirjeen, missä pahoittelen tapahtunutta edelleen ja liitän loppuun lääkärin lausunnon. Jos eivät sitä usko, tai yrittävät kääntää lääkärin lausunnon jotenki ni ei voi mitään. Minua ei kuitenkaan saa enää kisaamaan. Ihan naurettavaa, että sanovat nyt etten ole yksin asian kanssa, että minun pitäs mennä heiän lääkärille ja vielä kattoa maanantaina mikä vointi jos voisinki ottaa matsin. Ei onnistu.
Toivoisin niin, että tämä olis jo ohi. Menen tänään Solveigin kanssa opettamaan englantia sen jolleki kirkkoryhmälle. Siis muutama ihminen seurakunnasta, joille Solveig opettaa englantia. Menen sinne höpöttelemään enkkua niitten kans :) Aluksi piti mennä maaseutumatkailemaan, muttaku tuli tuo fysioterapia homma ni piti seki trippi perua. Mutta jalka saapi ainaki hoitoa ja pikku hiljaa itelläki jo parempi olo.
Että tämmöstä tällä hetkellä sarjassamme: Anulle sattuu ja tapahtuu.
Joskus vois sattua vähempiki. Onneks kohta uusikuu ja uuet kujeet! Keskityn sitte sali- ja normitreenaamiseen ko lepään ensin tässä viikon ja katon koska kroppa tuntuu vastaanottavan mtn ärsykkeitä. Nautin säästä ja ihmisten seurasta ja koitan päästä eroon salikuvioista.
*HUOKAUS*
Kivempaa viikonloppua kaikille! Ü
Huomasin siis, että tehin oikean päätöksen etten osallistu kisoihin. Siitä se soppa sitte alkoki.
Valkku soitelli pitkin perjantaipäivää Solveigin puhelimeen ja laitto viestiä sekä enkuksi, että koreaksi, vaikka ties että se ei ole minun puhelin. Myöhemmin olin jo käyny lääkärillä ja sain kolmen viikon lepojakson, kipulääkettä (tai jtn muuta lääkettä) ja korealaista fysioterapiaa jalkaan. Lääkäri kuvaski jalan ja siitä näky että se on turvonnu. En ite enää päällepäin huomaa sitä, mutta se vaurio onki sitte kait syvemmällä lihaksessa. Jalka on siis ok ku kävelen ja ei sitä päällepäin näe mitenkään että siihen sattus. Mutta jos mie istun "syvälle", että jalka koukistuu ni sattuu. Sama homma jos yrittää istua lattialle jalkojen päälle ni ei onnistu. Lihas kiristää ja sattuu ihan liikaa. Se terapia on semmosta, että saan kylmähoitoa ensin 20min ja sen jälkeen joku elektroniikkavempele lähettelee sähköimpulsseja lihakseen ja hieroo sitä tjt... Kyllä se jotain vaikuttaa, koska lihaksessa tuntuu aina joku jännä sen terapian jälkeen. Olen nyt käyny pari kertaa, eli eilen ja tänään ja menen ens tiistaina uuestaan.
Mutta palatakseni taas aiheeseen. Koska ajateltiin, että hyvän enkunkielen taitonen valmentaja ei tajua tätä asiaa ni laitettiin Solveigin kämppis, joka puhuu koreaa ni selvittämään sille, että kävin lääkärillä ja mitä sitte lääkärin lausunnossa luki. Mutta se ei silti uskonu sitä... Master olis halunnu tavata minut eilen ysin aikaan (illalla) ja viiä minut ite hyväksi kokemalleen lääkärille. Ensimmäiset asiat mitkä valkun ja masterin jutuissa on tullu esille on ollu: big problems if you don't fight and I have lost my record.
Sen jälkeen on sanottu, että ollaan huolissaan minun fyysisestä kunnosta. Mitä juttelin kavereitten kans ni ilmeisesti tässä hommassa on ollu jotain rahaa kiinni. Uskomatonta sinänsä, että joku korealainen oli perunu matsin paria päivää ennen minua, koska oli rikkonu kätensä ja tästä ei aiheutunu mtn ongelmaa, mutta ko ite peruin ni ihan uskomato haloo.
Mulla on ollu ihan järkyttävän paha mieli, ihan ko olisin joku petturi ja nyt lisäksi painostetaan ja höngitään niskaan. Olenhan mie nainen ja nuorempi mitä master ja ehkä valkku ni onhan se ehkä kova kolaus tässä kulttuurissa. Mie yritän ajatella miten ystävät sanonu, että ajattele ensin omaa terveyttä ja tee niinku itestä tuntuu hyvältä. Olenki saanu tosi paljon tukea ystäviltä<3 Kiitos paljon! Ilman teitä olisin varmaan saanu jonku paniikkikohtauksen asian kans ja pakottanu itteni matsaamaan, vaikka motivaatiota ei löyvy tällä hetkellä edes treenaamiseen.
Ajattelin kirjoittaa virallisen kirjeen, missä pahoittelen tapahtunutta edelleen ja liitän loppuun lääkärin lausunnon. Jos eivät sitä usko, tai yrittävät kääntää lääkärin lausunnon jotenki ni ei voi mitään. Minua ei kuitenkaan saa enää kisaamaan. Ihan naurettavaa, että sanovat nyt etten ole yksin asian kanssa, että minun pitäs mennä heiän lääkärille ja vielä kattoa maanantaina mikä vointi jos voisinki ottaa matsin. Ei onnistu.
Toivoisin niin, että tämä olis jo ohi. Menen tänään Solveigin kanssa opettamaan englantia sen jolleki kirkkoryhmälle. Siis muutama ihminen seurakunnasta, joille Solveig opettaa englantia. Menen sinne höpöttelemään enkkua niitten kans :) Aluksi piti mennä maaseutumatkailemaan, muttaku tuli tuo fysioterapia homma ni piti seki trippi perua. Mutta jalka saapi ainaki hoitoa ja pikku hiljaa itelläki jo parempi olo.
Että tämmöstä tällä hetkellä sarjassamme: Anulle sattuu ja tapahtuu.
Joskus vois sattua vähempiki. Onneks kohta uusikuu ja uuet kujeet! Keskityn sitte sali- ja normitreenaamiseen ko lepään ensin tässä viikon ja katon koska kroppa tuntuu vastaanottavan mtn ärsykkeitä. Nautin säästä ja ihmisten seurasta ja koitan päästä eroon salikuvioista.
*HUOKAUS*
Kivempaa viikonloppua kaikille! Ü
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti